Sivut

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kontiolahden kaninäyttely 28.9.2013

Suorastaan ennätyksellisen lyhyt (näin järjestäjän näkökulmasta) näyttelypäivä takana!

Kuten kaikilla aina, omatkin kanit näytti aika erikoiselta näyttelypäivän lähestyessä. Kaikilla venäläisillä yhtä lukuunottamatta (1/6) oli vajaa kuvio. Ihana Ökyrikas veti muulla laadulla sitten heikon kuvioinninkin yli 94 pisteellä ROPiksi ja sikäli historiaallinen näyttely etten ole ennen BIS-pöydälle päässyt kasvattieni kanssa. Ökyrikas sai kuitenkin sijoitukseksi BIS5 eli oli viidenneksi paras kani ulkomuotoluokkien osallistujista :)

Ökyrikas BIS-pöydällä. Minä poistuin jakamaan palkintoja, mutta herra jäi edustamaan itse itseään pöydälle. Poseerasti loppuun asti yksin ja hienosti :) Kuva Jonna S

PET-luokassa oli lapsen kani (tosin äidin valmistelemana) saaden 93,5. Lapsen valmistelemana olisi varmaan saanut pikkasen enemmän ;) Kumat napsahti kuitenkin puhtaudesta ja käsiteltävyydestä, joten tyytymättömiä ei olla.

Instruktiivi PET-pöydällä

Erityisen iloinen olen kasvattien ja tuttujen kanien pärjäämisestä. Ökyrikkaan veli Öinen Ritari muutti kesän lopussa uuteen kotiin ja tykitti PETistä 95,5 ollen PPK2. Onnea :) Eikä saman perheen venäläislapsonenkaan huono ollut. Tosi kiva seurata harrastuksesta innostunutta tiimiä!

Aamu-askare oli askarrellut sijoituskodissa itselleen leukapussin ja sai tietenkin nollat. Jos jotain hyvää etsitään, niin kehuja tuli turkin laadusta. Sehän valkoisilla punasilmillä voi olla jokseenkin haastava! Myös neiti leuan sisko oli näytillä UML-luokassa. Toivottavasti tälläkin perheellä oli mukava päivä. Kiva kun jaksoitte ajaa paikalle :)

Eläkeläisherra Sonic oli siskon perheellä myös PETissä ja sattui saamaan meidän kanilan lahjoittaman, mutta tuomarin jakaman, palkinnon "Herrasmiesmäisestä" käyttäytymisestä PET-pöydällä!

Muut kotitossut veti siis vajaalla kuviolla pisteitä väliltä 91,5-93,5. Uusilla turkeilla sitten uusiin koitoksiin!



Olin myös ilmoittanut kaksi poikueryhmää jotka saivat saman pistemäärän molemmat 94,5p. Näistä venäläinen poikue valikoitui parhaaksi poikueryhmäksi (noiden kahden ryhmän joukosta ;) ). Kaksi sisarusta onkin uusissa kodeissa tavoitellen harrastuskanin uraa. Toivottakoon tämä sijoittuminen onnea matkaan uusien kotien S-lapset!

Poikueryhmä pöydällä. Kuva Saija R

Kasvattajakurssilaisten kanssa olisi ollut mielenkiintoista jutella kaniasioista itsekkin. Toivottavasti oli antoisa kurssi osallistujille!

Erityiskiitos edelleen ihan huipulle -ystävyyden tai kaninomistajuuden aiheuttamasta tiiminjäsenyydestä- toimihenkilöporukalle. Jokainen tietää hommansa ja tekee vähän enemmänkin kuin olisi tarvis! Mikäs se on tapahtumia kokoon pykätessä tälläisten tyyppien kanssa :)

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Syksyn satoa

Päivitetty kotisivuille myytäviin :)

Tänään urakoitiin kynsiä ja loppuviikko valmistaudutaan Kontiolahden näyttelyyn järjestäjän roolissa :) Paljon on touhua, mutta mukavalla porukalla hommat sujuu!
Laajempaa "päivittelyä" kunhan näyttely on ohitse :)



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Papparaisen vapaapäivä...

Vai pitäisikö sanoa "normipäivä"...? Ei ehkä hirveän rankkaa ole tämä papparaisen arki meillä :)

Herra 5,5v kesäisenä syyspäivänä pihamaalla:








Pentukoiran kanssa käytiin kanavalla tutustumassa laivoihin, siltoihin, rappusiin ja laitureihin. Oli aika metkaa ja sain paljon kivoja kuvia. Tälläiselle sisämaan eläjälle onkin tosi tärkeää osata kulkea paatin kannella ;) Ehkä me eksyttäisiin taas myös sinne kaupungin vilinään tyypin kanssa!

Kanit ilmoitettu näyttelyyn ja pian aletaan paperihommia lyömään lukkoon! Laittakaa vaan meiliä tai muuta viestiä jos jotain kysyttävää näyttelyyn liittyen tulee :)